Helmen lukupiirissä sattui lyhyellä aikavälillä jo toinen kirja, jossa käsitellään feminismiä ei-länsimaisessa maassa. Ensin feminismiä sivuttiin Botswanaan sijoittuvassa naisten etsivätoimistosta kertovassa kirjassa (Onni ja siniset kengät – Alexander McCall Smith), ja tällä viikolla Persiaan (nykyiseen Iraniin) sijoittuvassa nuoren naisen elämästä kertovassa kirjassa Kukkien verellä kirjottu (Anita Amirrezvani).

Molemmissa kirjoissa aihetta käsitellään arkisesti: kuinka miehille voi puhua feminismistä tai kuinka nainen voi toteuttaa omaa tahtoaan kulttuurissa, jossa miehillä on sananvalta.

Musliminaista ajatellessa tulee ensimmäisenä mieleen koko vartalon peittävä puku ja huntu, jotka viestittävät heti kättelyssä siitä, että naisen tulee täysin piilottaa itsensä – luonnollisesti myös ajatuksensa.

Olen joskus nähnyt täysin hunnutetun musliminaisen ja jos puku on musta, on näky jopa pelottava. Ymmärrän, että musliminaisista huntuun pukeutuminen saattaa tuntua yhtä välttämättömältä, kuin minusta tuntuu välttämättömältä laittaa housut ja paita päälle. En minäkään toki halua näyttää tiettyjä osia ruumiistani kaikelle kansalle. Mutta kun ihmisen kasvoja ei näy, jää myös persoona täysin piiloon. Kuitenkin minua äärettömästi kiinnostaisi tietää mitä ajattelee musliminainen huntunsa takana.

Tähän vastaa kirjan nuori maalaistyttö: ”Menin edeltä ulos huoneesta tuntien, että kannoin ympärilläni kokonaista paimentolaistelttaa. Vaikka näin hyvin eteeni, jos kurkistin pitsiaukon läpi, en nähnyt lainkaan sivuilleni. En ollut tottunut hunnuttautumaan muualla kuin moskeijassa, ja kompastuin yhtä mittaa helmaan, kunnes opin pukemaan chadorin niin, että se ulottui nilkkojeni yläpuolelle”.

Ajatus hunnuttautumisesta tuntuu oudolta, mutta toisaalta jopa houkuttelevalta. Joskus väsyneenä, ärtyneenä ja meikittä olisi itsellenikin helpotus, jos saisin pukeutua kaiken peittävään kaapuun ulos lähtiessäni.

Kirja sijoittuu 1600-luvun Persiaan ja nuoret naiset pohtivat kirjassa myös vanhempien tahdon uhmaamista kapinoimalla järjestettyjä avioliittoja vastaan: ”En halua mitään vanhaa vuohta, jotain vanhempieni tuttua, en enää nyt, kun olen nähnyt Isfahanin komeimman miehen”.

Jälleen kerran pääsen kirjan avulla kurkistamaan maailmaan, joka on minulle muuten vieras.