Helmen lukupiiri kokoontuu ensimmäiseen istuntoonsa näin lokakuun alussa. Aloituskirjaksi olen valinnut kotimaisen kirjallisuuden kärkinimen, Juha Itkosen, uusimman teoksen Kohti (Otava). Itkosen kolmas kirja tarjoaa aiempien teosten tapaan vahvoja ja kokonaisia henkilöhahmoja, jotka selvittelevät paikkaansa maailmassa ja omassa elämässään. Toivottavasti olet ehtinyt tutustua tähän erinomaiseen kirjaan ja voit osallistua keskusteluun. Sanansa voi sanoa kirjan teemoista myös varsinaista tekstiä lukematta – meillä kaikilla on varmasti omia kokemuksia ja näkemyksiä vaikeista perhesuhteista, parisuhdekiemuroista tai poliittisesta vallasta.

Itkonen kuljettaa kirjan tarinaa kolmen päähenkilönsä – isän, pojan ja tyttären – kautta. Perheen isä eli ministeri Tapani Ansas on tottunut määräämään omaa elämäänsä ja siinä sivussa vähän muidenkin. Perheen lapset ovat aivan yhtä vahvatahtoisia kuin isänsäkin, joten yhteenotoilta ei voi välttyä. Tytär Julia saa kuitenkin tarpeekseen omasta elämästään Suomessa ja lähtee yks kaks maailmalle. Jälkeensä hän jättää vain lapun, joka ei alkuunkaan riitä selittämään isälle, mitä on tapahtunut. Joten kun isä eräänä päivänä huomaa tyttärensä Thaimaasta kertovan tv-uutisjutun taustakuvituksessa, hän riemuitsee tietävänsä, missä tytär on. Isä säntää lentokoneeseen yhdessä poikansa Jussin kanssa pelastamaan hunningolle joutunutta tytärtä.

Tarina ei kuitenkaan taivu sankarilliseksi pelastuskertomukseksi, vaan se peilaa laajasti henkilöiden mielenmaisemaa. Itkonen kuljettaa tarinaa myös menneisyydessä, sillä henkilöt palaavat ajatuksissaan tämän tästä lapsuuden koviin kokemuksiin.

Itkosen teksti herätti ainakin minut huomaamaan, että perhesuhteiden pattitilanteilla on kauaskantoiset seuraamukset ihan perusperheissäkin. Kun isä on aina töissä ja hylkää lopulta perheensä toisen naisen vuoksi, lasten sieluun jää haavoja, kuten käy Julia ja Jussi Ansaksellekin. Onneksi he näyttävät myös sen, että ihminen on kroonisesti itseään parantava eli pyrkii rakentamaan onnellisen elämän epäsuotuisistakin lähtökohdista käsin.

Julian ja Jussin elämää himmentää isän lähdön ohella myös vuosien takainen äidin kuolema. Äidin menetys tuntuu kipuna monessa tilanteessa, mutta onneksi aika on armollinen. Oman vanhemman ennenaikainen kuolema tekee hauraaksi, sen olen huomannut myös oman isäni kuoltua toistakymmentä vuotta sitten. Onko sinulla kokemusta tästä?

Itkosen kirjan voi lukea myös eräänlaisen matkakertomuksena, sillä osa tapahtumista sijoittuu Thaimaan tsunamialueelle, Khao Lakiin. Itkonen kuvaa taitavasti loma-alueen maisemaa ja tunnelmaa vuosi tsunamin jälkeen. Erityisroolin saavat pieni thailapset, joiden toipumista katastrofista seurataan Julian silmin. Kiinnostaako sinua lukea siitä, miten thaimaalaiset saavat koottua elämänsä ja elantonsa hyökyaaltojen tuhojen jäljiltä

Makuasioistahan ei vanhan väitteen mukaan voi kiistellä, mutta minä olen eri mieltä. Haastankin sinut mukaan väittelemään kirjasta ja sen teemoista. Itse olen sitä mieltä, että Itkonen on kirjoittanut pirun hyvän kirjan! Tälle teokselle voisi varovaisesti povata jo Finlandia-ehdokkuutta.