Sattuipa hassu kömmähdys! Valitsin suomalaisen kirjallisuuden päivän kirjaksi venäläisen dekkarin. Toisaalta ainakin äidinkielenopettajani totesi aikoinaan, että tärkeintä on lukea, lukee sitten vaikka Aku Ankkaa.

Parhaimmillaan käännös voi olla suorastaan uraauurtava. Tuskin esimerkiksi Jaana Kapari (nykyään Kapari-Jatta) arvasi pääsevänsä vaikuttamaan niin vahvasti suomalaiseen uuskieleen kuin lopulta pääsi, kun hän aloitti urakkaansa sarjan ensimmäisen teoksen äärellä. Nykyään jopa ne, jotka eivät ole Pottereita nähneetkään, puhuvat sujuvasti ankeuttajista, rohkelikoista ja jästeistä.

Helmen tämän viikon kirja, Alexandra Marininan Seitsemäs uhri, on luultavasti käännösten perustasoa. Voisin kuvitella, että polveileva venäjän kieli ei käänny vieraalle kielelle ihan helposti. Siksi annan mieluusti anteeksi muutamat kääntäjä Liisa Viitasen kankeat ratkaisut. Mieleeni jäi erityisesti lause, jossa kirjan päähenkilö törmäsi kompastuskiveensä. Sellainen kellauttaakin nurin jo aika mahtavasti!:-)

Myös venäläinen lempinimikulttuuri on ollut kääntäjälle varmasti vaikea paikka – lukijalle se on ainakin. Jossain vaiheessa tuntui siltä, että pitää ruveta pitämään listaa, kuka kukakin oikeastaan on. Nikolai oli välillä Valja, välillä Kolja, Anastasia oli Nastja, ja Anna on Njurka tai Njurjotška. Eikä yllättäen Andrei Timofejevitišin sukunimi ollutkaan Timofejevitš. Ehkä vähempään nimittelyyn tyytyvälle suomalaiselle nimet olisi voinut jättää perusmuotoonsa. Toisaalta: voiko kääntäjä tehdä niin tärkeän muutoksen alkuperäisteokseen?

Muuten Marininan uutuus oli ihan oiva lukupaketti. Toki sen äärellä piti välillä tuhahdella, että “voi, voi, arvaahan ne venäläiset!” Korruptiota, laiskottelua, byrokraattista hölmöilyä. Toisaalta meillä suomalaisilla olisi venäläisiltä paljon oppimista, ainakin ystävien, naapureiden ja ihan tuikituntemattomien lähimmäisten kohtelussa. On vaikea kuvitella, että Venäjällä joku voisi saada kadulla sairaskohtauksen tai pyörtyä kupsahtaa ilman että edes joku rientäisi avuksi.

Meillä suomalaisilla on nykyään teema lähes jokaiselle päivälle. Tänään 10. lokakuuta, Helmen venäläisdekkaripäivänä, vietetään siis Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivää. Lisäksi tänään on mielikirjapäivä. Sen tavoitteena on innostaa kaikkia lukemaan ja löytämään omat lempikirjansa.

Se onkin ihana tavoite! Minulle lukeminen on intohimo, ja vaikka ahmin tätä nykyä Helmessä kirjoja kuin suursyömäri, parhaat teokset jaksavat vetää jalat alta, kutkuttaa mahasta ja loksauttaa suun auki.

Hienoja lukuelämyksiä ovat olleet minulle muun muassa Veikko Huovisen Koirankynnen leikkaaja, Väinö Linnan Täällä pohjantähden alla ja Vilhelm Mobergin Maastamuuttajat -kirjat. Kevyempään oloon sopivat esimerkiksi Helen Fieldingin Bridget Jonesit. Lisäksi palaan aina mieluusti Muumien ja Harry Pottereiden ääreen. Odotan viimeistä Potter-suomennosta innokkaana ja haikeana.

Minusta paras tapa löytää hyvää lukemista on kuulla muiden suosituksia tai lukea arvosteluja. Siksi toivoisinkin, että sinä kertoisit, mikä kirja on sytyttänyt sinut ja mitä haluaisit suositella muillekin. Jos Alexandra Marinina on sinulle tuttu tekijä, kerro ihmeessä myös, mitä mieltä sinä olet hänen tyylistään ja Venäjä-kuvastaan.