Olenko minä henkisesti laiska ihminen?

Tuula-Liina Variksen uusi romaani Irma herättää monenlaisia kysymyksiä ja ajatuksia.

Varis esittelee kirjansa päähenkilön neljästä eri näkökulmasta. Irman entinen mies, väkivaltaisen taidemaalarin kelkkaan lähtenyt Markus, näkee Irman henkisesti laiskana, nalkuttavana ja turvallisuushakuisena naisena.

Se saa minut pohtimaan, mitä henkinen laiskuus oikein on ja olenko minä sellainen. On pakko kysyä asiaa avomieheltä. Hän vastaa, niin kuin pitääkin: minä olen hänen mielestään henkisesti niin vireä kuin ihminen voi olla. Lisäksi olen kuulemma hyvin utelias. (Voiko tällainen keski-ikää lähestyvä nykynainen olla vireä, vai onko termi varattu vain vanhuksille? Pitääkö avomieheni minua siis vanhana! Ja onko uteliaisuus lopulta hyvä vai huono ominaisuus…?)

Varis kirjoittaa vanhenemisesta ja naisen suhteesta omaan ruumiiseensa hienosti. Hän antaa hyvän ja mutkattoman elämänohjeen meillekin, jotka kamppailemme heikon itsetunnon kanssa ja häpeilemme rupsahtavaa ulkonäköämme: hymyile peilikuvallesi rohkaisevasti ja ajattele, kyllä sinä pärjäät.

Varis kuvaa Irmassa, miten nainen suhtautuu itseensä liian usein toisten lähtökohdista; miten hän ei peiliin katsoessaan tunnista itseään; miten ruman naisen on helpompi vanheta kuin kauniin ja miten naisen on ”kyettävä miellyttämään ja muututtava, jotta mikään ei muuttuisi.”

Hän pohtii myös, miten tunne ei latistu, sydän ei kylmene eikä mieli kovetu vanhetessa, vaan päinvastoin: ikääntyminen on jatkuvaa herkistymistä. Elämä hioo ihon niin ohueksi, niin että lopulta on aivan ihoton ja kaikki koskee.

Minusta on yllättävää, että vanheneminen ei kasvatakaan paksumpaa nahkaa tai koveta sitä, vaan pehmentää. Toisaalta on helppo samastua ajatukseen, miten ikääntyneelle jokainen asia on ikään kuin jo aiemmin koettu ja miten kaikki tapahtumat tuovat tuhat muistikuvaa jo eletyistä. Se on raskasta mutta kiinnostavaa.

Pitkistä ihmissuhteista Varis puhuu vakuuttavasti. Samaan aikaan kun niin monessa paikassa hehkutetaan ikuista rakkautta ja seksuaalisuuden voimaa, Varis uskoo (vaikka hehkuttaa seksiä toki hänkin), että intiimimmät hetket kahden ihmisen välillä koetaan aamupuuron, iltateen tai alushousupyykin äärellä. Jos mennään ruokakauppaan yhdessä, ollaan jo aika pitkällä.

Se on niin totta. Kuka menisi rakastajansa kanssa lähimarkettiin? Ketä yhdenyön kiihkeää rakastettua haluaa katsoa silmiin aamupuuron äärellä? Kenelle luovuttaisi likapyykkinsä pestäväksi?

En muuten muista lukeneeni muualta yhtä avointa kuvausta runsaiden (tässä tapauksessa jo epätavallisenkin runsaiden) kuukautisten aiheuttamista pulmista. Tunnistan Irman kokeman alavatsaa nakertava myyrän hyvin itsekin. Miten viheliäistä onkaan etsiä naistenhuonetta pitkällä matkalla tai kuikuilla vessassa käynnin jälkeen roskista sukulaisten mökillä.

Näistä ongelmista miehet eivät tiedä mitään. Siksi on ihanaa, että me naiset rohkenemme niistä keskenämme puhua.